Taloudellinen vastuu
Olemme vakavarainen, paikallisesti merkittävä työnantaja, joka on sitoutunut työllistämään Suomessa. Hallinnon ja taloudellisen vastuun kärkiteemat liittyvät kyberturvallisuuteen, liiketoiminnan etiikkaan sekä kannattavuuteen ja taloudelliseen vakauteen.
Vastuullisuusohjelmamme perustuksena toimivat konsernimme eettiset ohjeet, jotka on täsmennetty vuonna 2023. Eettisen toimintaohjeemme tavoitteena on varmistaa, että kaikilla yhtiössämme työskentelevillä on sama ymmärrys työtämme ohjaavista periaatteista. Ohjeen pääkohdat ovat:
- Noudatamme lakeja ja toimimme rehellisesti.
- Kunnioitamme ihmisoikeuksia.
- Edistämme työturvallisuutta ja -hyvinvointia.
- Käsittelemme tietoja ja omaisuutta huolellisesti.
- Emme tarjoa emmekä vastaanota lahjuksia.
- Pidämme huolta ympäristöstä.
- Viestimme avoimesti ja rakentavasti.
- Haluamme kehittyä.
Yhtiömme omistajastrategiassa on määritelty taloudelliset kannattavuustavoitteet. Tehokas ja kannattava toiminta sekä investointikyky ovat yritystoiminnan jatkuvuuden edellytys. Yrityksessämme on investoitu suunnitelmallisesti koneisiin, laitteisiin ja järjestelmiin, yhteensä noin 18 miljoonaa euroa viimeisen 20 toimintavuoden aikana.
Talouslukuja 2024
Outokummun Metalli Oy:n liikevaihto vuonna 2024 oli noin 19 miljoonaa euroa ja liikevoitto 0,67 milj. euroa (3,5 %). Omavaraisuusaste oli 90,9 %.
Viimeisin investointiohjelmamme vuosina 2022–2023 oli yhteensä 4,5 miljoonaa euroa sisältäen useita valmistusmenetelmien, tuotelaadun ja tuotantokapasiteetin kehittämisen investointeja.
Liikevaihto
19 milj. euroa
Omavaraisuusaste
90,9 %

Outokummun Metallin ilmoituskanava
Käytössämme on ns. whistleblowing-ilmoituskanava, jonka kautta kuka tahansa henkilöstöstämme tai sidosryhmistämme voi ilmoittaa luottamuksellisesti havaitsemistaan tapauksista, joissa olemme mahdollisesti toimineet lain, viranomaismääräysten, toimintaohjeidemme tai eettisten periaatteidemme vastaisesti. Ilmoituksen voi tehdä anonyymisti oheisen linkin kautta.
Vastuullisuustyö Outokummun Metallissa
Päätimme vuonna 2023 integroida ESG-teemojen kehitystyön eli ympäristövastuun, sosiaalisen vastuun ja taloudellisen vastuun asiat entistä järjestelmällisemmin osaksi yrityksemme arkea. Olemme tunnistaneet olennaiset painopistealueet ja rakentaneet vastuullisuusohjelmaa ja siihen liittyviä konkreettisia tavoitteita ja raportointikäytäntöjä. Outokummun Metalli ei ole virallisten raportointivaatimusten piirissä (EU:n CSRD-direktiivi), mutta haluamme kehittää vastuullisuustoimintaa ja -raportointiamme oma-aloitteisesti.
Katso myös
Ympäristövastuu
Sosiaalinen vastuu