Heikki Paasu, tuote- ja kehityspäällikkö
Olen Heikki Paasu, Outokummun Metallin tuote- ja kehityspäällikkö vuodesta 2011. Vastuullani on pitää harvesteripäiden ja kahmareiden tuoterakenteet ajan tasalla, hoitaa tuotemuutokset ja hinnoittelu, suunnitella uusien tuotteiden valmistaminen tuotannossa sekä kehittää tuotteiden valmistettavuutta. Lisäksi vastuullani on tuotannon teknologiakehitys ja toimin myös esihenkilönä.
Musiikin maailmasta tekniikan asiantuntijaksi
Aloitin Outokummun Metallilla vuonna 2008, ja aikaisemmat tehtäväni olivat menetelmäsuunnittelija ja tuotepäällikkö. Työni on mielenkiintoista asiantuntijatyötä, jossa pitää hahmottaa kokonaisuuksia ja tuntea metallialan tuotantoteknologiat.
Opiskelin alun perin musiikkipedagogiksi ja olin jonkin aikaa myös töissä musiikkialalla, mutta kiinnostukseni tekniikkaan johti kuitenkin toisenlaiselle koulutus- ja urapolulle musiikin jäädessä mukavaksi harrastukseksi. Valmistuin koneautomaatioinsinööriksi vuonna 2006 ja konetekniikan diplomi-insinööriksi työn ohessa opiskellen vuonna 2012. Ennen Outokummun Metallia kartutin kokemusta myös muualla teollisuuden parissa erilaisissa insinööritehtävissä.
Robottihitsaukseen perehtyminen kiehtovaa
Outokummun Metallilla työskentely on tuonut eteen haastavia ja ainutlaatuisia projekteja, joista mieleenpainuvin on robottihitsauksen kehityshanke – suuri investointi, jonka onnistuminen on lisännyt tuotannon tehokkuutta ja laatua. Teknisten taitojen lisäksi kehitysprojekteissa vaaditaan sinnikkyyttä ja pitkäjänteisyyttä, joita olenkin kartuttanut jo nuoresta saakka instrumenttien soittamisen yhteydessä.
Katson tulevaisuuteen kehitysmyönteisellä asenteella ja haluan jatkossakin olla mukana edistämässä teknologia- ja järjestelmäkehitystä yrityksessämme, joka toimii alansa edelläkävijöiden joukossa. Uusimpien ratkaisujen kartoittaminen ja mukavuusalueelta pois hyppääminen pitää sopivasti virkeänä ja motivoi töissä.
Lue lisää toimihenkilöiden uratarinoita:
EHSQ-päällikkö
Ostopäällikkö
Taloushallinnon assistentti